Einstein pohti: Ero tulevan, nykyisen ja menneen välillä on vain harhakäsitys. Oikeastaan tätä ei olekaan vaikea ymmärtää loogisen päättelyn avulla.

Ihminen ajattelee luonnostaan ajan olevan lineaarinen. Jopa alkuräjähdysteoria määrittelee ajan alkaneen ja jatkuvan tuntemattomaan tulevaisuuteen. Ajan lineaarisuudessa on vain se ikävä puoli, ettei ajan janalle voi sijoittaa nykyhetkeä. Tietysti voi, mutta se ei voi olla todellinen nykyhetki, koska niitä hetkiä on laskematon määrä ajan alusta ajatellen. Jokainen hetki on nykyhetki. Kun se on nyt, niin se onkin jo mennyt. Sitten on käsitys olemassaolosta ja tietoisuudesta.

Mikä on historia ja sen tapahtumat? Ihminen käsittää ajan menneessä muodossa. Kaikki tapahtumat, joita ihmiskunnan ja luonnon historia sisältää, ovat jo menneet. Vaikka kuitenkin, kaikki tapahtuu saman aikajanan sisällä. Ihminen heijastaa tapahtumat oman aikaikkunansa sisällä, joka on hänen yksilöllisen tietoisuutensa aika – ihmisikä. Vaikka ihan varmasti tietää, että historia ja aikajana ylettyy ennen ja jälkeen oman aikaikkunan. Ihmisen oma käsitys ajasta on ihan eri asia, kuin kaikki tapahtumat ajassa ja tilassa. Historia(kin) on ihan eri asia, kuin tietoisuus siitä. Jos on historia ilman tietoisuutta siitä, niin on myös tulevaisuus ilman ihmisyksilön tietoisuutta siitä. Sama aika sisältää kaikki tapahtumat.

Tästä ajatuksesta tulee väistämättä fatalistinen teoria. Onko ns. ”kehitystä” olemassa? Voisiko olettaa, miten kehitys on myöskin yksi aikaan sidottu kertautuva elementti? Kantaako ihmisyksilö aivoissaan kehityksen siementä ja sitten kasvattaa sitä oman elämänsä aikana ja jakaa sen valistuksen kulttuurina eteenpäin lapsilleen, joissa se taas laajentaa käsityskykyä todellisuudesta. Näin voisi olettaa historian aikajanan valossa. Tosin, tämä pätee vain muutaman eksaktin tieteenalan kyseessä ollen. Ihmiskunta ei ole historian valossa kokonaisuudessaan viisastunut, vain laskettavissa olevat tieteet ovat. Lähinnä on kysymys fysiikan, kemian ja informaatioteknologian saavutuksista. Käsittämättömin taantuma ihmiskunnassa on tapahtunut uskontojen vaikutusvallan jatkumisena, vaikka voisi olettaa niiden jo kadonneen täydellisen mielettömyytensä takia.

Jos palaamme alkuun, eli ajan käsitykseen, niin sitä määrittää jo Einsteinin mukaan riippumattomuus määrittelijästä. Ihminen katsoo tapahtumahorisonttiin omasta aikaikkunasta ja käsittää sen menneisyydeksi, nykyhetkeksi ja tulevaisuudeksi, vaikka se vain loogisen päättelyn mukaan ei pidä paikkaansa. Ihminen käsityksineen on itse ajan sisällä.