Einstein pohti: Ero tulevan, nykyisen ja menneen välillä on vain harhakäsitys. Oikeastaan tätä ei olekaan vaikea ymmärtää loogisen päättelyn avulla.

Ihminen ajattelee luonnostaan ajan olevan lineaarinen. Jopa alkuräjähdysteoria määrittelee ajan alkaneen ja jatkuvan tuntemattomaan tulevaisuuteen. Ajan lineaarisuudessa on vain se ikävä puoli, ettei ajan janalle voi sijoittaa nykyhetkeä. Tietysti voi, mutta se ei voi olla todellinen nykyhetki, koska niitä hetkiä on laskematon määrä ajan alusta ajatellen. Jokainen hetki on nykyhetki. Kun se on nyt, niin se onkin jo mennyt. Sitten on käsitys olemassaolosta ja tietoisuudesta.

Mikä on historia ja sen tapahtumat? Ihminen käsittää ajan menneessä muodossa. Kaikki tapahtumat, joita ihmiskunnan ja luonnon historia sisältää, ovat jo menneet. Vaikka kuitenkin, kaikki tapahtuu saman aikajanan sisällä. Ihminen heijastaa tapahtumat oman aikaikkunansa sisällä, joka on hänen yksilöllisen tietoisuutensa aika – ihmisikä. Vaikka ihan varmasti tietää, että historia ja aikajana ylettyy ennen ja jälkeen oman aikaikkunan. Ihmisen oma käsitys ajasta on ihan eri asia, kuin kaikki tapahtumat ajassa ja tilassa. Historia(kin) on ihan eri asia, kuin tietoisuus siitä. Jos on historia ilman tietoisuutta siitä, niin on myös tulevaisuus ilman ihmisyksilön tietoisuutta siitä. Sama aika sisältää kaikki tapahtumat.

Tästä ajatuksesta tulee väistämättä fatalistinen teoria. Onko ns. ”kehitystä” olemassa? Voisiko olettaa, miten kehitys on myöskin yksi aikaan sidottu kertautuva elementti? Kantaako ihmisyksilö aivoissaan kehityksen siementä ja sitten kasvattaa sitä oman elämänsä aikana ja jakaa sen valistuksen kulttuurina eteenpäin lapsilleen, joissa se taas laajentaa käsityskykyä todellisuudesta. Näin voisi olettaa historian aikajanan valossa. Tosin, tämä pätee vain muutaman eksaktin tieteenalan kyseessä ollen. Ihmiskunta ei ole historian valossa kokonaisuudessaan viisastunut, vain laskettavissa olevat tieteet ovat. Lähinnä on kysymys fysiikan, kemian ja informaatioteknologian saavutuksista. Käsittämättömin taantuma ihmiskunnassa on tapahtunut uskontojen vaikutusvallan jatkumisena, vaikka voisi olettaa niiden jo kadonneen täydellisen mielettömyytensä takia.

Jos palaamme alkuun, eli ajan käsitykseen, niin sitä määrittää jo Einsteinin mukaan riippumattomuus määrittelijästä. Ihminen katsoo tapahtumahorisonttiin omasta aikaikkunasta ja käsittää sen menneisyydeksi, nykyhetkeksi ja tulevaisuudeksi, vaikka se vain loogisen päättelyn mukaan ei pidä paikkaansa. Ihminen käsityksineen on itse ajan sisällä.

Mahadma Gandhi sanoi ’God has no religion’ (Jumalalla ei ole uskontoa). Tähän toteamukseen liittyy suuri viisaus. Jos on ns. ’hengellinen ihminen’ ja uskoo yliluonnolliseen henkeen, niin miksi pitää uskoa uskontoihin? Millainen Jumala sietäisi nykyisiä uskontoja itsestään? Ikään kuin diktaattorin ympärilleen rakentama henkilökultti, onko se uskonnon peruste? Ovatko uskonnot kuten puoluepolitiikkaa, jokainen valitsee kannattamansa aatteen?

Mikä ihmisen psyykeä ajaa uskontoihin? Se on kipeä kysymys juuri nykyaikana, koska uskonnot (ns. kehityksestä huolimatta) edelleen aiheuttavat valtavasti ongelmia ja väkivaltaa maailmassa. Uskonnot sotkevat valistuksen aatteen, jonka mukaan ihminen on vapaa ajattelemaan itse ilman valmiiksi organisoitua ja kanonisoitua oppijärjestelmää. Organisoitu uskomusjärjestelmä, joka perustuu pelkkään hömppään ja tuhansia vuosia sitten vallinneisiin harhoihin, ei sovellu vapauden aatteen ja edistyksen raamiin.

Ihminen voi tuntea henkisyyttä universumin järjestelmän edessä todetessaan ’minä olen’. Käsitys minuuden ja tiedostuksen yhteydestä tähän suunnattomaan kokonaisuuteen on jumaluuden kokemus itsessään, ei siihen tarvita harhaisia uskontoja. Olisiko ihmisen ryhdyttävä käsittämään tiedostuksensa osaksi kokonaisuutta, eikä haikailla erillisyyttä ja minuuden säilyttämisen harhaa hinnalla millä hyvänsä?

Uskontojen logiikka ei kestä edes peruskysymystä niistä. Olisiko uskontoja ja niiden jumalakäsitystä olemassa, jos ei olisi ihmisen tiedostusta luomaan niitä? Jos maapallolla olisi vain eläimiä, niin mikä laji tunnustaisi mitä uskontoa? Mikä merkitys niille jäisi? Uskonnot ovat ihmisen halujen, olettamusten ja mielikuvituksen tuotetta. Eikö uskontojen lupaamat asiat, kuten ikuinen elämä minuudessa, olekin äärimmäistä egoismia? Ihminen haluaa säilyttää minuutensa ikuisesti, miksi?

Ihminen syntyy tiedostavaan tilaan ilman omaa tahtoaan siitä. Ihminen muodostaa minuutensa raamin opittuna ja osin geneettisen koodin perusteella. Sama tila, joka oli ennen tätä käsitystä minuuden olemassa olosta, jatkaa samalla tavalla ihmisyksilön kuoleman jälkeen. Vaikka ihminen tietää tämän järjellään, niin hänen on vaikea hyväksyä sitä.

Tiedostuksen tila on historiallisen totuuden valossa pysyvä, niin kauan kuin ihmiskunta on ollut ja on tässä tilassa maapallolla. Tiedostavan elämän säilyminen tässä muodossa maapallolla, ei edellytä yksilöllisen tiedostuksen säilymistä. Hyväksymällä tämän tosiasian säästyy monelta turhalta huolelta, eikä tarvitse myydä ajattelunsa vapautta uskomattomille uskonnoille.

Kuin peilikuva elämämme hetki, se ajatonta olevaista heijastaa.

On erikoista, miten ihminen tiedostuksessaan tulee tietoiseksi sekä itsestään, että ympäristöstään. Se on tietenkin toinen asia, onko näillä elementeillä vastetta todellisuudessa, vai onko käsitys olemassaolosta vain heijastus jostain universumin energian leikistä? Ihmisellä tahdossaan ei kuitenkaan ole sijaa oman tiedostuksensa syntymiseen. Ihminen syntyy tiedostamaan itsensä ilman omaa tahtoaan, tai mahdollisuutta vaikuttaa sen laatuun. Voidaan kai kysyä, onko yksilöllistä minuutta olemassa? Jos olisi, niin silloinhan ihmisellä pitäisi olla mahdollisuus sen muodostamiseen ennen varsinaista fyysistä syntymää. Eksistentiaalinen tiedostus ei ole yksilön tahdon asia.

Eikö siis voida ajatella, miten tiedostus materiassa on sen itsensä ominaisuus, eikä suinkaan yksilön käytössä ja hallittavissa? Ei ainakaan siten, että olisi syytä tehdä joitain ”aktioita” sen tilan säilyttämiseen fyysisen kuoleman jälkeen? Tarkoitan tällä uskontoja ja uskomuksia, sekä ihmisen mielikuvituksen ja toiveiden luomia jumalolentoja, joita uskontojärjestelmillä pidetään yllä.

Käsitykseni mukaan, ihmisen ei kannata tuhlata energiaansa siihen, tarjoaako joku uskomusjärjestelmä hänelle henkilökohtaisesti mahdollisuuden jatkaa yksilökohtaista tiedostustaan fyysisen kuolemansa jälkeen, koska loogisen olettaman mukaan, hänellä ei ollut mahdollisuutta sen syntyyn alun perinkään. Tässäkin asiassa on tyydyttävä luonnonjärjestyksen tarkkailuun, ja hyväksyttävä tosiasiat. Tiedostuksen tila on yksi omaisuus luonnossa/universumissa, se ei ole ihmisen omistuksessa tai ikuisen itsenä mielen omistuksen väline. Eikö uskominen ikuiseen minuuden säilymiseen (jonkin riitin avulla) ole äärimmäistä narsismia?

Mielestäni eksistentiaalista kriisiä, minkä ihmisen tiedostus olemassa olostaan ja sen häviämisestä väistämättä aiheuttaa, voidaan lievittää ajattelemalla todellisuus uudelleen laajempana, kuin vain oman mielen kautta. Ihmiselle avautuu uusi ulottuvuus ajattelussaan, kun hän puhdistaa mielensä uskonnoista ja jumalolennoista, sekä käsittää mielensä olevan yksi universumin dimensio muiden tapahtumien joukossa. Ihminen on ikuinen osana maailmakaikkeutta ja sen ilmiöitä. Itsensä ikuisuuden vaatimuksesta luopumisesta seuraa lopullinen vapaus. Vain vapaudessa syntyy oikea tieto.

Pelastusoppi (lainaus) "Uskonnollinen pelastus tarkoittaa toimintoa tai tapahtumaa, jossa ihminen pelastuu rangaistuksesta, joka on langetettu hänelle Jumalan tai jumalien asettamien sääntöjen rikkomisen tähden. Siten pelastus antaa pääsyn taivaaseen tai Jumalan yhteyteen. Uskonnosta ja sen tulkinnasta riippuen pelastusta voidaan pitää ihmisen omana aikaansaannoksena tai ihmisen ulkopuolelta tulleena asiana tai näiden yhdistelmänä" .

Eikö pelastusoppi sitten ole nähtävänä myös politiikassa? Tietysti on. Jopa maailma pelastuu, kun ihminen vain omaksuu oikean dogmin. Uudet uskonnot koostuvat taas uudestaan luonnonukonnoista. Nyt uskotaan myös uusiin synteihin, joista seuraan rangaistus. Ei tosin jonkun pilven päällä lymyilevän Jumalan toimesta, vaan luonnon kostona.

Luonnonuskonnoista näkyvämpänä ja äänekkäimpänä esiintyy ilmastouskonto. Uskotaan, että luonto kostaa, jos ilmakehässä jo valmiiksi olevaa kaasua, hiilidioksidia, päästää ilmakehään. Tästä seuraavat helvetin lieskat ja maapallo hukkuu tulimereen, tulvat pyyhkivät yli maanpiirin ja ihmiskunta häviää kadotukseen. Siksi on keksitty mantra, hiilineutraalisuus, joka pitää saavuttaa Suomessakin tästä noin 15-vuoden kuluessa.
Sitä kun iltaisin nukkumaan mennessään toistaa tarpeeksi monta kertaa, niin helpottaa. Aina tavatessa samanuskoisia, on syytä myös vahvistaa uskoa hiilineutraalisuuden rukouksin.

Ilmastouskonnon merkittävänä lahkolla länsimaissa, on vallalla energiasynti ja siihen lankeemusoppi. Ihminen lankeaa Suomessa energiasyntiin turvesuolla. Suota ei nyt saa kuokkia tai muuten hyödyntää, se pitää jättää luonnonhengille ja hallan panemaksi. Suosta voi nousta ilmaan paha henki, taas se hiilidioksidiksi kutsuttu paholainen. Sitä ei tavikset näe, mutta Ruotsissa on 16-tyttö, jolla on kyky nähdä se ja hän onkin ilmastopapiston opettaja. YK:ssakin hän puhui ja sai kansojen syvät rivit synnintuntoon.

Ilmastouskonnon tavoitteena on poistaa paha maailmasta oikealla asenteella maahan. Maan alta ei varsinkaan saa mitään energiaa kaivaa. Ilmaston henki suuttuu. Vain tuuli ja aurinko tuo autuuden. Varsinkin tähtien energiaan, ydinvoimaan, koskeminen räydyttää energiauskovaisen mielen. Ilmastouskonnon tavoitteena on saada kaikki maapallon ihmiset synnintuntoon ja tekemään jatkuvasti oikeita katumusharjoituksia. Oikea katuminen edellyttää luopumista energian kulutuksesta. Se onnistuu, kun ihmiskunta tajuaa, miten sähköä saa seinästä ja rahaa isiltä. Jos isiä ei ole, niin voi kysyä Kelasta. Jos Kelassa ei ole, niin voi pyytää velkaa pankeilta. Velkoja ei tarvitse maksaa takaisin, koska ei valtiotkaan maksa. Uudessa yhteiskunnassa, ilman energiaa, on kaikkea yllin kyllin. Vain oikea asenne ratkaisee. Asennetta voi käydä testaamassa istumalla kadulla, ja tutkimalla empiirisesti poliisin pippurikaasun moolimassa.


On erikoista, miten käsitteet muuttuvat, jopa päinvastaiseksi merkityksekseen, kun niitä käytetään nykykielessä poliittisiin tarkoituksiin. Esimerkiksi natsismia nimitetään äärioikesitolaiseksi ideologiaksi, vaikka sen lähtökohtana oli kansallisosialismi. Erotuksena kommunismiin natsismi oli kansallinen sosialistinen ideologia ja kommunismi globaaliin vallankumoikseen pyrkivä oppi. Yhtä tuhoisia järjestelmiä molemmat, se vain, kun natsismi hävisi sodan ja neuvostokommunismi voitti. Voitaneen kai sanoa Stalinin tavoitteena olleen venäläisten etniset valtapyrkimykset Euroopassa ja maailmalla, ja Hitlerin saksalaisten. Nämä molemmat ideogiat ottivat etnisen herrakansan roolin niissä maissa, jotka ne valloittivat. Vain semantiikka erottaa nyt nämä ideologiat toisistaan.

Myös polulismin käsite on kääntynyt päälailleen sekä ns. oikeiston ja vasemmiston, kapitalismin, sosialismin ja markkinatalouden käsitteet. Minun nuoruudessani kapitalismi tai sosialismi merkitsi talouden järjestystä, ei suinkaan mitään mielipiteitä mistään yksittäisistä yhteiskunnallisista kysymyksista, kuten, maahanmuutto, Nato, rahaliitto tai EU:n liittovaltiokysymys. Kapitalismi merkitsi pääomien ja tuotantovälineiden yksityistä omistusta ja sosialismi niiden siirtymistä poliittiseen ohjaukseen. Myös markkinatalouden käsite on väännelty jotenkin kapitalismin, jopa riiastokapitalismin välineeksi, vaikka niillä on käsitteenä hyvin suuri ero.

Markkinatalouden käsite pitää erottaa riistokapitalismista, koska todellinen kapitalisti ei halua vapaata kilpailua, vaan yrittää haalia pääomat ja tuotantovälineet yksiin käsiin. Kapitalisti ostaa tai juonittelee kilpailijansa pois markkinoilta, eikä soisi toisille yrittäjille samoja mahdollisuuksia, kuin itselleen. Yhdysvalloissahan (ainakin eikaisemmin) liittovaltio määräsi liian suuriksi paisuneet yritset pilkottavaksi, etteivät ne käyttäisi määräävää markkina-asemaansa hyväkseen ja kuluttajien etua vastaan. No, Suomessa kartellit sopivat asiat kabineteissaan. Ainakin takavuosina se oli maantapa. Oikea markkinatalous sen sijaan merkitsee vapautta kaikille toimia liike-elämässä ja luoda markkinansa vapaasti. Miten esim. yksinyrittäjä voisi toimia riistotaloudessa, jota villi riistokapitalisimi hallitsee? Markkinatalouden tulisikin toimia tämän nyt keksityn termin ”intersektionaalisuuden” metodilla. Pienille yrittäjille pitäisi taata edullisempi asema suuria kilpailijoita kohtaan. Tätä olisi esimerkiksi alv-maksurajan reilu korottoaminen yksinyrittäjien eduksi. Yksinyrittäjille pitäisi antaa ”uhripisteitä”, jotka toteutettaisiin veroetujen muodossa.

Mitä siis edelleen tulee oikeiston ja vasemmiston -sekä populismin käsitteeseen politiikassa, niin niissä on tapahtunut orwellilainen uuskielen merkitysnyrjähdys. Joskus 70-luvulla vielä vasemmisto miellettiin työväen etujen ajajaksi ja oikeisto pääomanomistajien (työn ja pääoman suhde). Nyt tällä ei ole enää samaa merkitystä, vaan oikeistoksi määritellään mielipiteiden perusteella, olipa yhtään pääomia tai paksua pankkitiliä. Vasemmisto on myös ainoastaan mielipidekysymys, jonka määrittää suhtautumisen yhteiskunnaisiin ilmiöihin ilman sidettä itse talouteen. Myös populismin käsite on häipynyt kauaksi Vennamon ajoista, jolloin sekin määriteltiin suhteessa talouteen. ”Talonpojan tappolinja” oli Vennamon slogan. Sitä pidettiin populismina. Populismin uuskäsitteen määrittely on täysin irrationaalinen ja vain vastustajan toiselle poliittiselle mielipiteelle antama haukkumasana. Kaikki poliittinen toiminta kuitenkin perustuu populismiin, eihän sitä muuten voisi olla (populismi = latinan sanasta populus, 'kansa'). Jos kansan, siis äänestäjien, suosiota ei voita puolelleen, niin ihan turha on politiikka tehdä. Sehän on vain älyllistä epärehellisyyttä ja ylimielisyyttä, jos poliitikko väittää, ettei ole populisti.

Elämme merkillistä uuskielen aikaa, jonka Orwell ennusti kirjassaan Nineteen Eighty-Four. Täytynee vain kysyä, onko käsitteiden merkityksen muuttaminen tahallista vai tahatonta? Tarvitaanko aina noin 10-vuoden välein uusi sanakirja, jossa uuskielen käsitteiden todellinen merkitys avataan? Vai onko tarkoituksena keinotodellisuus, jossa käsitteiden merkityksillä ei olekaan niin väliä? Kysymys on vain mielikuvista.