On erikoista, miten ihminen tiedostuksessaan tulee tietoiseksi sekä itsestään, että ympäristöstään. Se on tietenkin toinen asia, onko näillä elementeillä vastetta todellisuudessa, vai onko käsitys olemassaolosta vain heijastus jostain universumin energian leikistä? Ihmisellä tahdossaan ei kuitenkaan ole sijaa oman tiedostuksensa syntymiseen. Ihminen syntyy tiedostamaan itsensä ilman omaa tahtoaan, tai mahdollisuutta vaikuttaa sen laatuun. Voidaan kai kysyä, onko yksilöllistä minuutta olemassa? Jos olisi, niin silloinhan ihmisellä pitäisi olla mahdollisuus sen muodostamiseen ennen varsinaista fyysistä syntymää. Eksistentiaalinen tiedostus ei ole yksilön tahdon asia.

Eikö siis voida ajatella, miten tiedostus materiassa on sen itsensä ominaisuus, eikä suinkaan yksilön käytössä ja hallittavissa? Ei ainakaan siten, että olisi syytä tehdä joitain ”aktioita” sen tilan säilyttämiseen fyysisen kuoleman jälkeen? Tarkoitan tällä uskontoja ja uskomuksia, sekä ihmisen mielikuvituksen ja toiveiden luomia jumalolentoja, joita uskontojärjestelmillä pidetään yllä.

Käsitykseni mukaan, ihmisen ei kannata tuhlata energiaansa siihen, tarjoaako joku uskomusjärjestelmä hänelle henkilökohtaisesti mahdollisuuden jatkaa yksilökohtaista tiedostustaan fyysisen kuolemansa jälkeen, koska loogisen olettaman mukaan, hänellä ei ollut mahdollisuutta sen syntyyn alun perinkään. Tässäkin asiassa on tyydyttävä luonnonjärjestyksen tarkkailuun, ja hyväksyttävä tosiasiat. Tiedostuksen tila on yksi omaisuus luonnossa/universumissa, se ei ole ihmisen omistuksessa tai ikuisen itsenä mielen omistuksen väline. Eikö uskominen ikuiseen minuuden säilymiseen (jonkin riitin avulla) ole äärimmäistä narsismia?

Mielestäni eksistentiaalista kriisiä, minkä ihmisen tiedostus olemassa olostaan ja sen häviämisestä väistämättä aiheuttaa, voidaan lievittää ajattelemalla todellisuus uudelleen laajempana, kuin vain oman mielen kautta. Ihmiselle avautuu uusi ulottuvuus ajattelussaan, kun hän puhdistaa mielensä uskonnoista ja jumalolennoista, sekä käsittää mielensä olevan yksi universumin dimensio muiden tapahtumien joukossa. Ihminen on ikuinen osana maailmakaikkeutta ja sen ilmiöitä. Itsensä ikuisuuden vaatimuksesta luopumisesta seuraa lopullinen vapaus. Vain vapaudessa syntyy oikea tieto.

On erikoista, miten käsitteet muuttuvat, jopa päinvastaiseksi merkityksekseen, kun niitä käytetään nykykielessä poliittisiin tarkoituksiin. Esimerkiksi natsismia nimitetään äärioikesitolaiseksi ideologiaksi, vaikka sen lähtökohtana oli kansallisosialismi. Erotuksena kommunismiin natsismi oli kansallinen sosialistinen ideologia ja kommunismi globaaliin vallankumoikseen pyrkivä oppi. Yhtä tuhoisia järjestelmiä molemmat, se vain, kun natsismi hävisi sodan ja neuvostokommunismi voitti. Voitaneen kai sanoa Stalinin tavoitteena olleen venäläisten etniset valtapyrkimykset Euroopassa ja maailmalla, ja Hitlerin saksalaisten. Nämä molemmat ideogiat ottivat etnisen herrakansan roolin niissä maissa, jotka ne valloittivat. Vain semantiikka erottaa nyt nämä ideologiat toisistaan.

Myös polulismin käsite on kääntynyt päälailleen sekä ns. oikeiston ja vasemmiston, kapitalismin, sosialismin ja markkinatalouden käsitteet. Minun nuoruudessani kapitalismi tai sosialismi merkitsi talouden järjestystä, ei suinkaan mitään mielipiteitä mistään yksittäisistä yhteiskunnallisista kysymyksista, kuten, maahanmuutto, Nato, rahaliitto tai EU:n liittovaltiokysymys. Kapitalismi merkitsi pääomien ja tuotantovälineiden yksityistä omistusta ja sosialismi niiden siirtymistä poliittiseen ohjaukseen. Myös markkinatalouden käsite on väännelty jotenkin kapitalismin, jopa riiastokapitalismin välineeksi, vaikka niillä on käsitteenä hyvin suuri ero.

Markkinatalouden käsite pitää erottaa riistokapitalismista, koska todellinen kapitalisti ei halua vapaata kilpailua, vaan yrittää haalia pääomat ja tuotantovälineet yksiin käsiin. Kapitalisti ostaa tai juonittelee kilpailijansa pois markkinoilta, eikä soisi toisille yrittäjille samoja mahdollisuuksia, kuin itselleen. Yhdysvalloissahan (ainakin eikaisemmin) liittovaltio määräsi liian suuriksi paisuneet yritset pilkottavaksi, etteivät ne käyttäisi määräävää markkina-asemaansa hyväkseen ja kuluttajien etua vastaan. No, Suomessa kartellit sopivat asiat kabineteissaan. Ainakin takavuosina se oli maantapa. Oikea markkinatalous sen sijaan merkitsee vapautta kaikille toimia liike-elämässä ja luoda markkinansa vapaasti. Miten esim. yksinyrittäjä voisi toimia riistotaloudessa, jota villi riistokapitalisimi hallitsee? Markkinatalouden tulisikin toimia tämän nyt keksityn termin ”intersektionaalisuuden” metodilla. Pienille yrittäjille pitäisi taata edullisempi asema suuria kilpailijoita kohtaan. Tätä olisi esimerkiksi alv-maksurajan reilu korottoaminen yksinyrittäjien eduksi. Yksinyrittäjille pitäisi antaa ”uhripisteitä”, jotka toteutettaisiin veroetujen muodossa.

Mitä siis edelleen tulee oikeiston ja vasemmiston -sekä populismin käsitteeseen politiikassa, niin niissä on tapahtunut orwellilainen uuskielen merkitysnyrjähdys. Joskus 70-luvulla vielä vasemmisto miellettiin työväen etujen ajajaksi ja oikeisto pääomanomistajien (työn ja pääoman suhde). Nyt tällä ei ole enää samaa merkitystä, vaan oikeistoksi määritellään mielipiteiden perusteella, olipa yhtään pääomia tai paksua pankkitiliä. Vasemmisto on myös ainoastaan mielipidekysymys, jonka määrittää suhtautumisen yhteiskunnaisiin ilmiöihin ilman sidettä itse talouteen. Myös populismin käsite on häipynyt kauaksi Vennamon ajoista, jolloin sekin määriteltiin suhteessa talouteen. ”Talonpojan tappolinja” oli Vennamon slogan. Sitä pidettiin populismina. Populismin uuskäsitteen määrittely on täysin irrationaalinen ja vain vastustajan toiselle poliittiselle mielipiteelle antama haukkumasana. Kaikki poliittinen toiminta kuitenkin perustuu populismiin, eihän sitä muuten voisi olla (populismi = latinan sanasta populus, 'kansa'). Jos kansan, siis äänestäjien, suosiota ei voita puolelleen, niin ihan turha on politiikka tehdä. Sehän on vain älyllistä epärehellisyyttä ja ylimielisyyttä, jos poliitikko väittää, ettei ole populisti.

Elämme merkillistä uuskielen aikaa, jonka Orwell ennusti kirjassaan Nineteen Eighty-Four. Täytynee vain kysyä, onko käsitteiden merkityksen muuttaminen tahallista vai tahatonta? Tarvitaanko aina noin 10-vuoden välein uusi sanakirja, jossa uuskielen käsitteiden todellinen merkitys avataan? Vai onko tarkoituksena keinotodellisuus, jossa käsitteiden merkityksillä ei olekaan niin väliä? Kysymys on vain mielikuvista.


Malmön mellakat


Malmön ja Göteborgin mellakat, joissa Ruotsiin tulleet muslimit mellakoivat Koraanin polttamisen takia, ovat hyvä esimerkki siitä mitä uskonto aiheuttaa ihmisen mielessä, kun se syötetään pakolla ihmisen mieleen lapsuudesta saakka ja kaikki kritiikki ”pyhää kirjaa” kohtaan kielletään karmein uhkauksin kritiikin seurauksista.

On todella outoa, miten Suomessakin on ääniä, jotka ovat sitä mieltä, ettei muslimeja saisi ”provosoida”, eikä heidän uskontonsa satukirjaa arvostella. Tämä tuli hyvin ilmi esim. Sebastian Tynkkysen Facebook-päivityksen kommenteissa. Siellä oli mielipiteitä, ettei saa provosoida ”pyhään kirjaan” uskovia. Ruotsin muslimit eivät tunne Mauno Koiviston ajattelua. Hän sanoi, ettei pidä provosoitua kun provosoidaan.

Ensinnäkin. Kaikki uskonnolliset kirjat ovat satukirjoja, myös raamattu. Niihin ei tarvitse vapaassa demokratiassa jokaisen vauvasta vaariin, vapaa-ajattelijasta uskovaiseen suhtautua vakavasti - miksi pitäisi? Pyhiä kirjoja ei ole olemassa. On vain ihmisiä, jotka pyhittävät kirjoja ja kirjoituksia. Kaiken lisäksi nämä ”pyhät” kirjoitukset ovat syntyneet ajalla, jolloin ihmiskunnalla ei ollut mitään tieteellistä käsitystä ympäristöstään. Kaikki olevainen ja olematon jäi ihmisen mielikuvituksen varaan. Jos joku pitää Aku-ankkaa pyhänä sarjakuvana ja sen julkaisuja pyhinä, niin ok, mutta ei sitä tarvitse järjissään olevien kunnioittaa tai olla hienotunteisesti arvostelematta. Kaikkien kirjojen pitää olla arvostelun alaisena, muuten niitä on turhaa edes julkaista. Eikä oman ideologian tai uskonnon arvosteleminen voi normaalissa länsimaisessa valtiossa johtaa mellakointiin ja tuhopolttoihin. Sen lisäksi sen kansan omaisuuden polttamiseen ja tuhoamiseen, joka tarjoaa näille polttajille turvallisen kodin, kun he ovat paenneet omasta maastaan turvaan samanlaista käyttäytymistä.

Jos joku kansanryhmä pitäisi pelastaa vaarallisen ideologian vallasta, niin se on juuri muslimit. Heidän uskontoonsa kuuluu valtion ylläpitämä teokraattinen ja totalitaarinen elementti, joka kieltää täysin arvostelun ja vapaan ajattelun. Se on täysin ristiriidassa länsimaisen vapauskäsityksen kanssa. Eikä sellaista ajattelua saa edistää, vaan nämä ihmiset pitää pyrkiä vapauttamaan uskontonsa orjuudesta. Islamin uskonnon ymmärtäminen ja ns. ”hyysääminen” pitää lopettaa, eikä mellakointia uskonnollisista syistä saa hyväksyä tai ymmärtää. Sehän olisi juuri näiden ihmisten parhaaksi ja edistäisi heidän vapautumistaan menneestä teokratiasta, jonka seurauksia he pakenivat.

Suomessa omituisinta on oikeuslaitoksen vimma karsia vapaata ajattelua ja alistaa myös politiikka palvelemaan demokratian vastaista arvostelun vapauden rajoittamista. Tällainen arvostelun ja vapaan ajattelun tukahduttaminen, jopa oikeuslaitoksen voimin, aiheuttaa vastareaktion, koska vapaaksi syntynyt ihminen ei hevillä luovu oikeudestaan ajattelun vapauteen. Ajatuspoliisi, joka valvoo kansalaisten ajattelun oikeellisuutta, on kauhea tulevaisuudenkuva ja koko länsimaisen sivistyksen loppu. Uskonnot ja muut ismit on syytä jättä vapaasti arvosteltaviksi ja arvioitaviksi, niille ei saa antaa mitään erityissuojaa valtiovallan taholta.



Ilmari ihmettelee?






Uskonnot ja yhteiskunnat usein mielellään todistavat, miten ihmisellä on vapaa tahto. Vapaa tahto ja samalla vastuu elämästään ja tekemisistään. Tämä ajatus viedään jopa kuoleman rajan yli sillä oletuksella, miten elämän aikana tehdyt ratkaisut vaikuttavat tietoisuuden tilaan kuoleman jälkeen.

Eikö tämä olekin aika outoa? Jos ajattelemme elämää janana, joka alkaa syntymästä ja päättyy kuolemaan, niin miten ihminen voisi vastata olemassaolostaan vain syntymän jälkeen? Jos ihmisellä olisi vapaa tahto ja mahdollisuus vaikuttaa elämäänsä ja ratkaisuihinsa, niin silloin sen tahdon pitäisi ylettyä myös ennen syntymää olevaan tilaan. Ihmisellä pitäisi olla mahdollisuus valita sellainen olomuto, älykkyystaso ja moraalinen ymmärrys, että hän voi sitten elämän aikana tehdä oikeat valinnat – eikö vain?

Kuitenkin, hyvin usein ihminen ei ymmärrä tilaansa, vaan sijoittaa itsensä ympäröivän todellisuuden mukaan hänelle valmiiksi annettuun kategoriaan. Ihminen hyväksyy tietoisuutensa kuuluvan hänelle, ja hänen itse fyysisenä olentona olevan vastuussa sen tilasta. Tähän pakottaa myös yhteisön paine.

Kuitenkin tiedämme, ettei ihminen voi perusteeltaan vaikuttaa omaan tilaansa mitenkään. Hän syntyy täysin kysymättä tietoiseen tilaan ilman omaa tahtoaan. Ihmisten kyvyt havainnoida tietoisuuttaan, tai tehdä omia ratkaisuja ovat hyvin erilaiset. Fyysiset ja henkiset kyvyt vaihtelevat, eikä kukaan pysty kelloaan kääntämään menneeseen ja valitsemaan elämän palikoita parempaan järjestykseen. Vaikka kuinka yrittäisi vääntää selvää asiaa muuksi, niin tiedostuksen tila ja ihmisen fyysinen osa siinä ei ole omassa hallinassa, siinä mielessä, mitä me käsitämme omalla tahdolla. Oma tahto on illuusio.

Lohdullinen ajatus kuitenkin on siinä, miten ihminen tiedostuksellaan on yksi Universumin dimensio, yksi suurre energian leikissä. Juuri oman tahdon ymmärtäminen osaksi avaruuden tilaa, antaa ihmismielelle suuren vapauden. Ihminen voi tietysti olla moraalinen olento, ja pitääkin, jos moraali käsitetään elämää säilyttäväksi voimaksi. Mutta oman eksistenssin nostaminen tietoisuuden säilymisen kriteeeriksi, on harhaa. Tietoisuus materiassa ja Universumissa säilyy ilman minun tai sinun yksilöllistä tiedostusta siitä.